keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Urakasta toiseen

28.9.2015

Urakasta toiseen
Uhkailin reissuun lähtiesäni, ettän jos kaikki menee hyvin niin räjäytän lompakkoni ja tilaan 3 palloa jätskiä. 
(Juttu 29.8.15 Tästä kotitallista se lähtee, reissu Malagan kautta Las Palmasiin. 
Jatkoin sitten 30.9 että "Mä melkein lupaan, että kun viimeinkin pääsen volkkarin kanssa Maritimo Varaderon (purjehdusklubi) eteen niin otan siitä valokuvan. Ja sitten räjäytän lompakkoni ja otan kolme palloa jäskii!!😛 😎"
Manner-Espanjan ja Kanarian saaren merkittävästä aikaerosta, -1h, johtuen ajantasaukseen on kulunut tämä viikko ja en ole saanut juttua aikaisemmin kasaan.
Eli auto on tosiaan saatu tänne viikko sitten ja nyt matkasta muutama kuva. Armas-laivan kyyti 33 h ja lisät päälle tuntui tosi pitkältä. Penkit näytti hyviltä mutta melko kehno niissä oli maata, saatika nukkua ainakin minun mitalla. Tietenkin minun matkan esitykseksi osui taas joku Drag-show. Mennäkkö liian lyhyeen tuoliin, jossa niskatuki painaa lapaluita vai katsella naiseksi pukeutuneita tanssivia miehiä. Siinäpä on mistä valita.
Toinen yllätys oli jätskibaari. En Las Palmasissa kävelylenkeilläni osunut sellaisten kohdalle, joten päädyin hätäratkaisuun ja tein reilua 3 palloa vastaavan annoksen itse. Oli aika urakka saada kuppi tyhjäksi, mutta meni sisulla.
Kuvissa lisää. Yrittäkää päästä mielikuvissanne tunnelmaan.

Huelvan satama 19.9.15
Volcán Del Telde -laiva 
Autot tiiviisti. Kolme autoa jäi satamaan kun eivät mahtuneet kyytiin. Seuraava laiva lähtee viikon päästä.
Kansituoli
Laivassa oli useita kansituolisalonkeja. Tässä niistä yksi. Lipuun oli merkattu salonki ja tuolinumero.
Kävin kellumassa aikani kuluksi. Oli puhdistettua suolaista merivettä.
Tähän suuntaan 800 nm. Erittäin hyvä keli sattui matkalle.
Napit korviin ja opettelemaan 300 musiikkilevyn sanat ulkoa. Kirja ei ollut mukana. 
Laivaan mahtuu 1500 matkustajaa. Laivalla oli ehkä 1000. Koirille oli oma häkkiosasto ja koiria oli todella paljon.

Illan show on tänään "viehättävä Drag-show". Enjoy. 

Kaikki makaa missä on vaan tilaa.
Ulappaa
Club Maritimo Varadero, Las Palmas G.C. Maali!
Kuorman purkua pikku hiljaa kun löytää Rheyasta paikan uusille tavaroile.
PAM ja jäderahat ulos!
Nyt näyttää hyvältä.
Ainakin 3-palloa jäätelöä. Maalissa ollaan ja palkinto lunastetaan vaikka tulisi millaiset palkintoverot päälle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti