tiistai 24. marraskuuta 2015

Lähtölaukaus ARC 2015

22.11.2015

Kilpailun lähtöpäivä 

Eilinen ilta oli jo ravintoloissa hiljaista. Juhlaliput oli laskettu ja purjehtijat ovat keskittymässä tulevaan koitokseen. Viimeinen yö laiturissa on varmasti monelle mieleen.
Kilpailupäivän sää oli tuulinen. Aallot löivät rantamuuriin voimalla. Uljaasti alukset kohtasivat aallot ja odottivat lähtölaukauksen kajahdusta. Ensimmäisenä lähtivät Racing-luokan veneet ja 20 min myöhemmin Cruising-veneet. Tänä vuonna veneitä oli 199 ja miehistöjä 1108 henkilöä. 
Suomalaisveneitä oli tässä lähdössä 5 venekuntaa. Yleisöä oli kerääntynyt runsaasti rannalle sekä kävelybulevardille. Lähtötunnelman jännitys oli käsin kosketeltavissa ja monet huiskuttivat omia merkkiliinoja ja lippujaan. 
Seuraamme kisan edistymistä veneissä olevien trakkereiden kautta. Harmiksemme huomasimme, että suomalaismiehistön Vahine oli joutunut heti kääntymään Pacito Blancoon korjaustelakalle ohjausvaijerivian vuoksi.
Kolme alusta palasi takaisin Las Palmasiin korjattavaksi. Yksi alus oli kummallisesta syystä joutunut ajamaan vastatuuleen Fuentoventuraan. 
Tällaiset avomeripurjehdukset eivät ole täysin riskittömiä ja onneksi apu oli nyt vielä lähellä. Seuraan purjehduksen edistymistä suurella mielenkiinnolla ja muistellen omia kokemuksia vuodelta 2012.

Viimeiset paukut ennen lähtövalmisteluja
Vahine valmiina siirtymään lähtölinjalle

Tältä veneeltä voidaan odottaa jopa ennätyksiä.
Toimitsijat valvovat lähtöä sotalaivasta käsin.
Kilpailu on käynnissä.
Kuva antaa käsityksen kauniista säästä. Todellisuus oli tuulinen.
Tummat pilvet tuovat kovat tuulet tullessaan.
Reitti.
Useat suuntaavat etelään saadakseen paremmat tuulet. 
Sataman laitureilla on vapaata tilaa.
Autiot laiturit.

tiistai 17. marraskuuta 2015

ARC 2015 avajaiset

15.11.2015 Viralliset avajaiset


Sunnuntaina klo 12 oli poliisiauto selvittänyt tien vapaaksi suuren satama-altaan ympäriltä. Alku- ja loppupäässä oli tapahtuman sponsoreiden tarjoilua, lähinnä ilmaista olutta sekä virvokkeita. Erimaiden ARC-kilpailuun osallistuvien venekuntien ryhmät olivat koossa ja valtion liput salossa. Oli suuren juhlan tuntua. Olihan tämä 30 kerta kun atlantinylipurjehdus järjestetään tässä muodossa.
Tapahtumaa varjosti Ranskan terrori-iskut. Ranskan lippu oli koko tapahtuman ajan sidottu keskeltä suppuun suruliputukseen. Juhlapuheiden jälkeen liput nostettiin vain puolitankoon, pidettiin hiljainen hetki ja liput jäivät siihen. Paikalla oli yli tuhat henkilöä.
Puheiden ja liputuksen jälkeen oli vuorossa osallistujien dingitaistelu. Kenet saadaan kasteltua eniten ja kaadettettua. Ainoastaan nuorista (arvio 7-10 v) lapsista koostunut kumivene välttyi kaatoyrityksiltä. Lapsilla oli panoksina täytettyjä vesi-ilmapalloja, muilla järeitä pumppuja, letkuja sekä ämpäreitä. Lapset saivat vedestä kyllä osansa, vaikka heidän "aseensa" olivat vastustajiaan vaatimattoimia. 
Sunnuntaina, 22.11.15 on sitten lähtölaukausten aika. Eri luokissa kilpaileville on omat lähtönsä.
Reitti on selvä, matkaan..
Suomen 5 veneen lähtijästä oli vain yksi miehistö paikalla.
Norjalaisilla oli taas näkyvyyttä.
Harmi kun volkkarin rekkarista ei ihan näy FIN.
Rata ta taa, rummut rummuttaa...
Näiden kanssa tulisi sitten kisata. Challenger 1 ja 3 oli tänä vuonna mukana kisassa. Onneksi kilpailussa on tasoitusjärjestelmä, jolla tasataan veneiden erilaisuutta kilpailuaikoihin.
Pian marssi on ohi ja on puheiden aika.
Liput on puolitangossa ja niitä ei nostetakaan ylös asti. Huomatkaa Suomen lipun edessä supistettu Ranskan lippu.
Täällä kerrotaan säännöt ja kastelukisa alkakoon!
Tämä lautta oli hyvä maali, helppo osua ja kaataa.
Tyttäret kisassa.
Melskettä ja melan heilautuksia.
Mukana myös Lidl.






Isänpäivän iltajätski


8.11.2015

Yksinäinen isänpäivä

Hyppäsin autoon ja tein aamusta alkaneen päiväkävelyn pitkin Inglesin ja Maspalomaksen välistä hiekkarantaa. Ranteessa oleva liikuntapantani ilmoitti, että jo riittää. Päivän "prosentit" on saatu. Palasin takaisin Las Palmasiin ja palkitsin itseni isänpäivän iltajätskillä🍧.

30190 askelta ja 3077 kcal.
Kolme erilaista palloa piilotettu kermavaahtoon ja kuorrutettu suklaakastikkeella.
Näyttää vähän vohvelilta, mut ei ole.










lauantai 7. marraskuuta 2015

Las Palmasin ARC 2015 valmisteluja

Pari viikkoa lähtöön

Veneitä saapuu lisää joka päivä. Kiire yltyy ja ihmisten määrä (jonot joka paikkaan) lisääntyy, netti hidastuu.
Tänä vuonna olen kiireettömästi, koska kuulun vilkuttajien miehistöön. Tulee väistämättä mieleen 2012 lähtötohinat tästä samasta satamasta.
Rehellisesti sanoen on hieman haikeaa, koska vene olisi valmis vaikka huomiseen starttiin.
Lisäksi vuoden 2012 atlantin ylityksen kokemus muutti elämäni tavoitteen siihen, mitä nyt saan joka päivä elää. 

Pitää kuitenkin muistaa, että mitään uutta ei saa jos ei luovu vanhasta.
Aika uskomatonta olla täällä vain kolme vuotta myöhemmin omalla veneellä. 

Mukavan näköinen mastosokkelikko 
Palmasin lähtöpään toimistokontit
Juhlalippuja saa käyttää starttiin asti. Kieltämättä aika kivan näköistä
ARC siellä ja ARC täällä
Pääseekö tällä luennoille? 2015-kortti avaa aika monia ovia joka päiväisiin sponsori-illanviettoihin. 

Helsingin visiitti


Helsingin kolme viikkoa

Aikakäsitys muuttui Helsingissä. Kolme viikkoa sujahti niin, ettei "eläkekalenterin" tehtävistä ja tapaamisista saanut enää oikein selvää. Minuttipeliä niin kuin Helsingin rytmi on.

Toista se on täällä "manjaana"-maassa. Jos ei tänään, niin ehkä tällä tai ensiviikolla- on tapana toimia.

Kumpi on sitten parempi. Saada paljon aikaan kiireellä vai olla saamatta mitään aikaiseksi. Siinäpä mietimistä taas huomiseksi.

Aijan syntymäpäivät sujuivat hyvin ja koko porukka oli tullut paikalle. Kiitos vielä juhlien järjestäjille.

Suuret kiitoksen myös kaikille tapaamilleni ystäville. Hienosti järjestitte ajan kiireenne keskeltä. Monet asiat jäivät mietintään ja hautumaan.


3.11.2015 aamulenkillä Töölönlahdella. On kaunista, rauhallista ja lämmintä +10C. Siis marraskuun 3. päivänä +10C. Upea luonto!

Viimeiset virrat ennen jäätymistä
Puut pudottavat lehtiään
hanat luonnon värit
Huvipuisto on talvihorroksessa.
Ihanat värit 
Tyyntä ja rauhallista.
Aamun rauhallinen lenkkitie