tiistai 17. marraskuuta 2015

ARC 2015 avajaiset

15.11.2015 Viralliset avajaiset


Sunnuntaina klo 12 oli poliisiauto selvittänyt tien vapaaksi suuren satama-altaan ympäriltä. Alku- ja loppupäässä oli tapahtuman sponsoreiden tarjoilua, lähinnä ilmaista olutta sekä virvokkeita. Erimaiden ARC-kilpailuun osallistuvien venekuntien ryhmät olivat koossa ja valtion liput salossa. Oli suuren juhlan tuntua. Olihan tämä 30 kerta kun atlantinylipurjehdus järjestetään tässä muodossa.
Tapahtumaa varjosti Ranskan terrori-iskut. Ranskan lippu oli koko tapahtuman ajan sidottu keskeltä suppuun suruliputukseen. Juhlapuheiden jälkeen liput nostettiin vain puolitankoon, pidettiin hiljainen hetki ja liput jäivät siihen. Paikalla oli yli tuhat henkilöä.
Puheiden ja liputuksen jälkeen oli vuorossa osallistujien dingitaistelu. Kenet saadaan kasteltua eniten ja kaadettettua. Ainoastaan nuorista (arvio 7-10 v) lapsista koostunut kumivene välttyi kaatoyrityksiltä. Lapsilla oli panoksina täytettyjä vesi-ilmapalloja, muilla järeitä pumppuja, letkuja sekä ämpäreitä. Lapset saivat vedestä kyllä osansa, vaikka heidän "aseensa" olivat vastustajiaan vaatimattoimia. 
Sunnuntaina, 22.11.15 on sitten lähtölaukausten aika. Eri luokissa kilpaileville on omat lähtönsä.
Reitti on selvä, matkaan..
Suomen 5 veneen lähtijästä oli vain yksi miehistö paikalla.
Norjalaisilla oli taas näkyvyyttä.
Harmi kun volkkarin rekkarista ei ihan näy FIN.
Rata ta taa, rummut rummuttaa...
Näiden kanssa tulisi sitten kisata. Challenger 1 ja 3 oli tänä vuonna mukana kisassa. Onneksi kilpailussa on tasoitusjärjestelmä, jolla tasataan veneiden erilaisuutta kilpailuaikoihin.
Pian marssi on ohi ja on puheiden aika.
Liput on puolitangossa ja niitä ei nostetakaan ylös asti. Huomatkaa Suomen lipun edessä supistettu Ranskan lippu.
Täällä kerrotaan säännöt ja kastelukisa alkakoon!
Tämä lautta oli hyvä maali, helppo osua ja kaataa.
Tyttäret kisassa.
Melskettä ja melan heilautuksia.
Mukana myös Lidl.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti