maanantai 9. toukokuuta 2016

Biskajan yli Brestiin

Biskajan ylitys

Keli oli ennusteen mukainen. Alkuun tuli 12 m/s vastatuulta muutamia tunteja, jonka jälkeen tuuli tyyntyi. Tyyntyi jopa niin, että suurimman osan matkasta jouduimme ajamaan koneella. Hyvä niin, pääsee ainakin turvallisesti perille Brestiin. Matkalla oli huiman kauniita hetkiä luonnon tarjoamin tilantein.

Koneajossa keskellä Bislajaa yhtä-äkkiseltään kierrokset pienenivät ja vauhti tippui. Kone kuitenkin kävi, niin en puuttunut asiaan sen tarkemmin. Vekslailin vaihdetta eteen ja taakse ja annoin matkan jatkua.
Iltahämärään jää kaupungin valot 
Aamun valkeus Biskajalla

Ranskan vesille
Delfiinejä tuli kurkkaamaan
Ei ole tuulta, ei saa sähköä tuulikeneraattoreista. Aurinkopanelit tuottaa.
Tärkeässä tähystystehtävässä

Nyt tulee nämä virrat ottaa huomioon matkasuunnitelmia tehdessä.

Brest

Aina niin ihana Brest. Hyvä satama, siistit pesutilat ja hyvä palvelu. Kaupunki on aivan kohdalla tosin huomattavan korkealla. Ruokatäydennyksiin löytyy pari kauppaa, jotka ovat hieman kaukana. Kaupalla on palvelu joka sisältää noudon satamasta ja ostosten tuonnin veneelle. Miellä ostokset olivat sen verran pieniä, että jaksoimme kantaa ne repuissa.

Satama-allas alavedellä

Satamatoimisto 

Ihan oikea meritähti


Paikallisruokaa, simpukoita ja perunoita
Kuinka noin hymyilevän ja tuijottavan simpukan voi laittaa suuhunsa.
Jälkkäri
Potkuriongelma

Kun ruumis on ravittu niin jaksaa taas mietiskellä muita matkan jatkumisen kannalta tärkeitä asioita. Kuvasin potkuria ja havaitsin siellä jotain epämääräistä. Sukeltaminen satama-altaassa ei houkutellut, joten päätin nostaa Rheyan ylös tarkastusta varten. 
Sain sovittua noston ylävedeksi ja pari miestä olikin paikalla (ajoissa). Potkuriin oli ajautunut verkko, jonka siimaleikkuri oli silpunnut. Verkon riekaleet estivät potkurin lapojen täydellisen kääntymisen ja se oli aiheuttanut vauhdin hidastumisen. 
Kaikki siis jälleen kunnossa.
Jotain outoa siellä on
Lavat on väärässä asennossa



Takaisin omaan ympäristöönsä










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti